Ensimmäinen kokemukseni Pyhä-Häkin kansallispuistosta jäi aikoinaan hyvin lyhyeksi. Olin silloin vielä nuorukainen ja vanhempieni mukana tutustumassa puistoon. Pienen kävelyn jälkeen nilkkaani pisti ampiainen ja retki tyssäsi siihen. Ei tuosta hyökkäyksestä hetkellistä kipua ja komeaa paukamaa kummempaa oiretta tullut, mutta äitini huolestui ja oli sitä mieltä, että retkeä ei jatketa. Äitini huoli oli hyvin ymmärrettävä, sillä enoni oli saanut voimakkaan allergisen reaktion ampiaisten joukkohyökkäyksestä vähän aikaisemmin.
Tällä kerralla hyönteisten hyökkäyksiltä vältyttiin ja kiersin seuralaisteni kanssa onnistuneesti noin 6,5 kilometrin mittaisen Kotajärven polun. Kännykän mukaan ikimetsässä ja suolla tuli kaikkine sivujuonteineen poukkoiltua 7,7 kilometrin verran.
Pysäköimme auton kansallispuiston pysäköintialueelle Saarijärvi-Viitasaari tien varteen. Polut lähtevät pysäköintialueen vierestä. Lähtöpaikalla on hyvät reittiopasteet ja monenlaista informaatiota Pyhä-Häkistä ja sen historiasta. Paikalla on myös kaivo ja kuivakäymälä.
Tarkoituksemme oli ruokailla Kotajärven keittokatoksella, mutta nälkä ei vielä liiemmin kurninut, joten päätimme kiertää reitin myötäpäivään, jolloin Kotajärvelle tuli matkaa enemmän.
Heti alkumatkasta on paljon nähtävää talousmetsiin tottuneelle. Puusto on vanhaa ja keloja on paljon. Monissa puissa on vanhojen metsäpalojen jättämiä jälkiä. Naavaa on vähän joka puolella ja joissakin puissa kasvaa sieniä. Aluskasvillisuuskin näyttää jotenkin erilaiselta.
Maasto on kotimetsiäni tasaisempaa ja vähäkivisempää, mutta polun kohdalla on kuljettu niin paljon, että juurakot ja kivet ovat hyvin esillä. Kannattaa siis katsoa tarkkaan mihin astuu. Polulla saattaa tulla myös vastaan hyvinkin pientä kulkijaa.
Kotajärven reitillä on runsaasti suota. Koko kansallispuiston pinta-alastakin puolet on suota. Puiston suot edustavat useampaa erilaista suotyyppiä. Pitkospuut ovat pääosin hyvässä kunnossa.
Vajaan viiden kilometrin tamparoimisen jälkeen saavuimme Kotajärven keittokatokselle. Katoksen vieressä on myös nuotiopaikka penkkeineen ja päätimme jäädä siihen. Nälkä alkoikin jo olla voimakkaasti läsnä, joten eväsleivät ja nuotiolla paistetut makkarat tekivät hyvin kauppansa.
Loppumatka sujui vatsa sopivasti täytettynä mukavasti ja vauhdikkaasti melko tasaisessa maastossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti