Veneretki Kaiskunniemeen

Pielisen pinnan alla kulkee Kolin edustalla pitkä hiekkaharju, joka nousee paikoitellen pintaan saarina. Hattusaaren lähellä harju kulkee pitkänä ja kapeana Kaiskunniemenä.

Kaiskunniemi Hattusaaren sillan kupeesta kuvattuna.

Vuokramökkimme on Hattusaaressa noin kolmen kilometrin päässä Kaiskunniemestä. Olin jo ennen reissuamme arvellut, että perämoottorilla varustettu soutuvene veisi meidät mainiosti mökiltä Kaiskunniemeen, jos vain sää sallisi. Tänään se lopulta salli.

Kuvan keskellä näkyvässä kohdassa Kaiskunniemi jää korkean veden aikaan veden alle.

Lähdimme päristelemään kohti Hattusaaren siltaa, jonka ali kulki suorin reitti Kaiskunniemeen. Parin kilometrin päristelyn jälkeen saavuimme sillan luokse. Sillan toisellakin puolella näytti olevan tyyntä, joten ajoimme kapeasta aukosta läpi.

Suuntasin kohti Kaiskunniemen kärjen lähellä olevaa kapeampaa kohtaa, jossa näytti olevan vähemmän kivikkoinen ranta. Lähestyessämme niemeä havaitsimme, että paikalle oli jo toinen seurue asettuneena, joten lähdimme katsomaan miltä niemen toinen puoli näyttää.

Kaiskunniemeä ison selän puolelta.

Ranta oli loiva ja periaatteessa sinne olisi päässyt helposti rantautumaan veneellä, mutta siellä oli pehmeän hiekan sijasta vähän isompaa kiveä, joka olisi naarmuttanut lasikuituvenettä. Käännyimme hetken ihmeteltyämme takaisin ja ajoimme paikkaan, jossa olin alunperin aikonut rantautua. Seurue olikin jo lähtenyt sieltä ja pohjakin näytti olevan sen verran pienempirakeista, että uskalsimme rantautua.

Kahlaushommiksi menisi, jos niemen kärkeen yrittäisi maata pitkin.

Tähän matalaan ja kapeaan paikkaan oli tehty jonkinlainen tulisija ja sen vieressä oli penkkikin. Ranta vaikutti mainiosti uimiseen sopivalta, joten päätimme pulahtaa veteen.

"Rantahiekka" oli niin isorakeista, että se nipisteli ikävästi jalkapohjissa. Hieman syvemmälle kahlatessa tuli vastaan isompia niljakkaita kiviä. Pystyssä pysyminen oli jo vähän hankalaa, joten piti heittäytyä uimasille. Vesi oli ihan siedettävän lämpöistä, eikä maisemissakaan ollut valittamista.

Nuotiopaikka ja penkki.

Rannalle takaisin kahlaaminen tuntui taas ikävältä jalkapohjissa. Jonkinlaiset tossut olisivat olleet paikallaan. Istahdin penkin virkaa toimittaneelle puupölkylle ihastelemaan maisemia. Hetken kuluttua jalkoja nipisteli taas. Tällä kertaa syynä olivat muurahaiset, jotka jostakin syystä kävivät ärhäkästi kimppuuni. Päätin kostaa niille pulahtamalla uudelleen veteen.

Pauliina uimassa.

Jonkin aikaa pulikoituamme kuulimme ukkosen ääniä ja päätimme lähteä pikkuhiljaa takaisin mökkiä kohti. Ajoituksemme menikin nappiin, sillä mökille päästyämme alkoi voimakas vesisade ja salamakin iski lähitienoolle jokusen kerran.

Lähestyvä ukkonen kannusti kiirehtimään paluumatkalla.